Muovin matka alkoi jo keväällä 2018, kun tutustuimme muovin käsittely mahdollisuuksiin Gradia Jämsän toimipisteessä. Paluumatkalla luovan kampuksen opiskelijat nostivat esiin kertakäyttöaterimien käytön oppilaitoksen ruokalassa. Voisiko niistä tehdä jotain muuta, kun heittää käytön jälkeen roskikseen, pohdiskeli tekstiilialan artesaaniopiskelija Senni Auvinen.
Tutustumiskäynnillä oli mukana Mia Jämsèn Jyväskylän ammattikorkeakoululta. Hän kertoi, että muovi voitaisiin rouhia tai jauhaa JAMKin Biotalousinstituutin labrassa, jossa olisi siihen soveltuvat välineet. Matkan aikana tulimme siihen tulokseen, että tätä kannattaisi ehdottomasi kokeilla, joten tuumasta toimeen.
Teimme Sennin kanssa yhteistyötä ja keräsimme likaisia muoviaterimia, ja pesimme ne kampuksen tiskikoneessa. Haasteen muodosti se, että aterimet olivat melko rasvaisia, joten pelkkä huuhtelu ja ”kevyt” tiskiohjelma ei poistanut rasvaa. Huomasimme pian, että aterimet kestivät normaalin tiskiohjelman. Ilmeisesti käsittely vaikutti muovin rakenteeseen jonkin verran, mutta tässä tapauksessa se ei ollut esite aterimien jatkojalostamiselle. Lopulta pestyjä aterimia oli kolme pahvilaatikollista.
Aterinlaatikot auton takakonttiin, ja ajomatka Biotalousinstituuttiin Saarijärvelle, jossa vietimme mielenkiintoisen labrapäivän Jämsènin Mian johdolla. Aluksi kokeilimme aterimien rouhimista siilossa, sillä joitain muovin rouhimiskokeiluja oli tehty jo aiemmin ja menetelmä oli toiminut hyvin. Aterimet osoittautuivat hiukka haasteellisiksi käsiteltäviksi, sillä ne taipuivat eivätkä rouhiutuneet kovin hyvin. Lisäksi siilossa oli käsitelty aiemmin puuta, jota sekoittui muovin joukkoon.
Huomasimme, että muovi oli rouhiutunut eri kokoisiksi jakeiksi. Päätimme kokeilla eri rouheasteiden erottelulaitteella, joka lajitteli jakeet saman aikaisesti neljään eri jaekokoon. Lisäksi teimme hieman manuaalista puuaineksen poistotyötä. Aterimet jauhautuivat heikohkosti, joten vielä lopuksi päätimme kokeilla muovin rouhimista kuulamurskaimella. Laitoimme pienimmät muovijakeet siihen, ja tyrkkäsimme laitteen käyntiin. Käsittelyn avulla muovista tuli ohutta jauhetta, jota olisi suht´ helppo sulattaa.
Viimein ympyrä sulkeutui: Jämsä – Jyväskylä – Saarijärvi – Jämsä. Palasimme siis Gradia Jämsään muovia sulattelemaan. Senni ideoi pisaran mallisen valumallin, jonka hän piirsi Illustratorilla. Tiedosto lähetettiin Jämsään Tapani Koukarille, joka työsti tekniikan alan opiskelijoiden kanssa metallisen valumuotin. Muovin sulatus toteutettiin manuaalisesti pisara kerrallaan. Muutoin kokeilu sujui ongelmitta, mutta pisara jumittui melko napakasti muottiin kiinni, joten muotin avaamiseen tarvittiin raakaa voimaa. Muotin käsittely silikonilla ei juurikaan helpottanut tilannetta.
Kaiken vaivannäön tuloksena syntyi muoviaterinpisaroita, joissa on pieni twisti puuta. Puuhippusille ei tapahtunut prosessissa mitään. Ne antoivat lähinnä kiinnostavan struktuurin pisaran pintaan. Muovipisaroita hyödynnetään jatkossa mm. korupohjina ja korun osina.
Mitä opimme tästä kaikesta? Sinnikkyys kannattaa: muoviaterimet voidaan kierrättää, ja niiden elinikää pidentää. Jos prosessista tehtäisiin kannattavaa, olisi muovin käsittelymenetelmiä kehitettävä ja prosessia nopeutettava sekä automatisoitava. Lopuksi voidaan kuitenkin todeta, että kaikista kommelluksista huolimatta mielenkiintoinen ja mieliin painuva matka, jonka aikana voitiin hyödyntää luontevasti kolmella eri kampuksella toimivien ammattilaisten osaamista.
Teksti Sirpa Vauhkala, kuvat Anne Savonen & Sirpa Vauhkala
Tutustumiskäynnillä oli mukana Mia Jämsèn Jyväskylän ammattikorkeakoululta. Hän kertoi, että muovi voitaisiin rouhia tai jauhaa JAMKin Biotalousinstituutin labrassa, jossa olisi siihen soveltuvat välineet. Matkan aikana tulimme siihen tulokseen, että tätä kannattaisi ehdottomasi kokeilla, joten tuumasta toimeen.
Teimme Sennin kanssa yhteistyötä ja keräsimme likaisia muoviaterimia, ja pesimme ne kampuksen tiskikoneessa. Haasteen muodosti se, että aterimet olivat melko rasvaisia, joten pelkkä huuhtelu ja ”kevyt” tiskiohjelma ei poistanut rasvaa. Huomasimme pian, että aterimet kestivät normaalin tiskiohjelman. Ilmeisesti käsittely vaikutti muovin rakenteeseen jonkin verran, mutta tässä tapauksessa se ei ollut esite aterimien jatkojalostamiselle. Lopulta pestyjä aterimia oli kolme pahvilaatikollista.
 |
| Aterimia puhdistuksen jälkeen. |
Aterinlaatikot auton takakonttiin, ja ajomatka Biotalousinstituuttiin Saarijärvelle, jossa vietimme mielenkiintoisen labrapäivän Jämsènin Mian johdolla. Aluksi kokeilimme aterimien rouhimista siilossa, sillä joitain muovin rouhimiskokeiluja oli tehty jo aiemmin ja menetelmä oli toiminut hyvin. Aterimet osoittautuivat hiukka haasteellisiksi käsiteltäviksi, sillä ne taipuivat eivätkä rouhiutuneet kovin hyvin. Lisäksi siilossa oli käsitelty aiemmin puuta, jota sekoittui muovin joukkoon.
Huomasimme, että muovi oli rouhiutunut eri kokoisiksi jakeiksi. Päätimme kokeilla eri rouheasteiden erottelulaitteella, joka lajitteli jakeet saman aikaisesti neljään eri jaekokoon. Lisäksi teimme hieman manuaalista puuaineksen poistotyötä. Aterimet jauhautuivat heikohkosti, joten vielä lopuksi päätimme kokeilla muovin rouhimista kuulamurskaimella. Laitoimme pienimmät muovijakeet siihen, ja tyrkkäsimme laitteen käyntiin. Käsittelyn avulla muovista tuli ohutta jauhetta, jota olisi suht´ helppo sulattaa.
 |
| Senni Auvinen matkalla labraan |
Viimein ympyrä sulkeutui: Jämsä – Jyväskylä – Saarijärvi – Jämsä. Palasimme siis Gradia Jämsään muovia sulattelemaan. Senni ideoi pisaran mallisen valumallin, jonka hän piirsi Illustratorilla. Tiedosto lähetettiin Jämsään Tapani Koukarille, joka työsti tekniikan alan opiskelijoiden kanssa metallisen valumuotin. Muovin sulatus toteutettiin manuaalisesti pisara kerrallaan. Muutoin kokeilu sujui ongelmitta, mutta pisara jumittui melko napakasti muottiin kiinni, joten muotin avaamiseen tarvittiin raakaa voimaa. Muotin käsittely silikonilla ei juurikaan helpottanut tilannetta.
 |
| Muovirouhe, sulatusmuotti ja koruaihiot |
Kaiken vaivannäön tuloksena syntyi muoviaterinpisaroita, joissa on pieni twisti puuta. Puuhippusille ei tapahtunut prosessissa mitään. Ne antoivat lähinnä kiinnostavan struktuurin pisaran pintaan. Muovipisaroita hyödynnetään jatkossa mm. korupohjina ja korun osina.
Mitä opimme tästä kaikesta? Sinnikkyys kannattaa: muoviaterimet voidaan kierrättää, ja niiden elinikää pidentää. Jos prosessista tehtäisiin kannattavaa, olisi muovin käsittelymenetelmiä kehitettävä ja prosessia nopeutettava sekä automatisoitava. Lopuksi voidaan kuitenkin todeta, että kaikista kommelluksista huolimatta mielenkiintoinen ja mieliin painuva matka, jonka aikana voitiin hyödyntää luontevasti kolmella eri kampuksella toimivien ammattilaisten osaamista.
Teksti Sirpa Vauhkala, kuvat Anne Savonen & Sirpa Vauhkala