Kierrättäen kiiltäväksi -pyöräpaja

Kankaan kampuksen henkilöstö tutustui Höyry-Gallerian näyttelyyn Korpilahdella keväällä 2019. Näyttelyssä oli esillä uudelleen stailattuja ja kunnostettuja polkupyöriä. Näyttelyn jälkeen pohdimme, olisiko pölkupyörien stailaus mahdollista myös hanketoimien lomassa. Idea kypsyi kesän aikana ja päätimme ryhtyä syksyllä tuumasta toimeen.

Aluksi järjestimme infotilaisuuden, ja keräsimme pyörien fiksaamisesta kiinnostuneet opsikelijat yhteen. Mukaan ilmoittautui 13 opiskelijaa, joista muutama joutui jäämään leikin kesken, opintojen tai muiden päällekkäisyyksien vuoksi. Lyhytkurssin nimeksi muotoutui Kierrättäen kiiltäväksi, ja vetäjäksi kilpailutettiin ulkopuolinen toimija, sillä hankehenkilöstöllä ei ollut riittävästi, polkupyörien kunnostamiseen liittyvää erikoisosaamista. Pyöräpajoissa oli mahdollista hyödyntää hankkeen kehittäjävalmentajien Heikki Myllyluoman ja Sirpa Sergejeffin puu- ja metallialan osaamista.


Polkupyörän runkojen metsästystä Sovatekilla

Teimme alkusyksystä retken Sovatekille ja tutustuimme käytettävissä oleviin pyörän runkoihin ja varaosiin sekä sukelsimme jätelavan uumeniin. Lähes jokainen löysi kunnostukseen soveltuvan  menopelin, ja lisäksi myös muutaman ”varaosaraadon” eli huonossa kunnossa olevan pyörän, joka kelpasi vielä varaosiksi. Osa osallistujista toi oman pyörän kunnostettavaksi, ja muutamia pyöriä saatiin lahjoituksena. Sateisesta ja koleasta säästä huolimatta hankintareissu onnistui hyvin.

Toiminta jatkui polkupyörien purkamisella, missä hyödynnettiin ja koekäytettiin työpajan ohjaajana toimineen Simo Peterin korjaustelinettä. Purkamisessa hyödynnettoon myös erikoistyövälineitä ja työvälinesarjoja sekä liuotteita kuten CRC:tä. Osa osista oli ruostunut ja jumittunut niin pahoin kiinni, että osat jouduttiin irrottamaan mekaanisesti mm. kulmahiomakoneella. Pienen purkutaistelun jälkeen jokainen sai pyöränsä osiksi.

Polkupyörän purkupuuhia

Purkuoperaation jälkeen opiskelijat valitsisivat pyörälle sopivan väristyksen, sillä pyörän rungot ja etuhaarukat lähetettiin hiekkapuhallettavaksi ja maalattavaksi. Hiekkapuhallus mahdollistaa sen, että maali pysyy rungossa kunnolla. Suurin työ purun jälkeen oli pyörän osien puhdistus. Osa osista oli ruosteessa tai paksun lian peitossa, joten puhdistukseen kului melko paljon aikaa. Osien puhdistamiseen käytettiin mm. ekologisia astianpesuaineita, harjoja, ohutta teräsvillaa ja alumiinifoliota. Jos muu ei auttanut, niin järeämmän lian poistossa käytettiin metallipuhdistusainetta.

Pyörän osien puhdistusta

Jokainen keräsi osansa pahvilaatikkoon, jotka säilöttiin Gradian varastotilohin. Puhdistuksen aikana, ja sen jälkeen oli helppo tarkistaa, mitkä osat olivat vielä toimivia, ja mitkä piti uusia. Jyväskylän alueella on useita pyöräkorjaamoja sekä erilaista pyörän korjaamiseen liittyvää työpajatoimintaa, joten lisäosia on hyvin saatavilla ja hankintaketjut lähialueella.

Työpajan touhuja

Työskentelyn alkaessa havaittiin pian että, ergonomisesti parhain apuväline pyörän käsittelyssä on pyörän korjausteline, jonka avulla pyörä voidaan nostaa sopivalle korkeudelle toimenpiteitä varten. Aivan yksinkertaista työpajojen järjestäminen ei ole ollut. Ryhmä koostui eri alojen ja ryhmien opiskelijoista, joten aikatauluja oli hieman haasteellista suunnitella ja järjestää yhteisiä työpaja-aikoja. Myös varaosat menivät helposti sekaisin, koska opiskelijat tuunasivat pyöriään eri aikaan tai niitä unohtui välillä metallipajan pöydille. Toteutuksen edetessä havaittiin myös, että usean ohjaajan vetämien työpajojen suunnittelu edellyttää napakkuuttaa: selkeiden ohjeiden laadintaa ja panostamista tiedon kulkuun.

Pyörät ovat vielä kesken, mutta pajat jatkuvat kesäkuun puolessa välissä. Silloin pitäisi saada varaosatilaukset valmiiksi ja rungon osat siihen kuntoon ja, että pyörien kokoaminen voisi alkaa. Syksyllä 2020 nähdään sitten toteutuksen tuloksia - uudelleen tuunattuja, käyttökelpoisia menopelejä.

Teksti Sirpa Vauhkala, kuvat Sirpa Sergejeff ja Sirpa Vauhkala.